1. päivä

Olen herännyt tänään tosi aikaisin, jo klo. 5.00. Eilinen meni vielä herkkuja syöden, mutta nyt aloitan tämän urakan, koska tahdon oikeasti näyttää hyvältä ensi kesänä.

Paastolla alkuun...

Ihan ensimmäiseksi aion paastota viisi päivää, alkaen tästä päivästä. Paaston aikana juon mehua tai vettä. Teen myös ainakin ensimmäiset kolme päivää (tai tarpeen mukaan) suolihuuhtelut. En käytä mitään suolta tyhjentävää ainetta, kuten Glauber-suolaa tai jauheita tms. Vaan ainoastaan teen suolen tyhjennyksen apteekista ostetulla suolentyhjennyspussilla, ihan veden kanssa.

Niille, jotka eivät ole koskaan tehneet suolen tyhjennystä, voin sanoa että se sopii joillekin ja toisille taas ei. Itse olen sen tehnyt näin "terveemmin" keinoin muutaman kerran ja itselleni se ainakin tuonut paljon hyvää oloa ja vienyt mm. jatkuvan päänsäryn pois. Suolen tyhjennyksestä on monia mielipiteitä, jotkut ovat vastaan ja jotkut puolesta. Jos luit aloitustekstini, niin tiedätkin että oma suoleni ei toimi kunnolla, koska vuosien ulostuslääkkeiden käyttö on sen pilannut. Nyt en toki enää käytä noita lääkkeitä. Jotkut väittävät, että pussilla tehty suolen tyhjennys myös heikentää oman suolen toimintaa. Mutta tätä en itse allekirjoita, itselläni se on ainakin auttanut.

Suolen tyhjennys on helppo tehdä kotona. Apteekista saa tätä varten muovisia pusseja, joissa on "säiliö/pussi" toisessa päässä ja toisessa päässä on letkun pää. Maksaa muutaman euron. Pussi täytetään mielellään hieman läpimällä vedellä ja sitten vain letkun pää takapuoleen ja vettä suoleen. Pussiin mahtuu n. 1500 - 2000 ml vettä. Vesi lasketaan letkua pitkin suoleen. Veden kulkemisen suolistossa tuntee ja se voi aiheuttaa kipuilua. Jos kipua on paljon ei kannata jatkaa. Itsellä kuitenkaan ei tunnu kipua ja suoleen mahtuu hyvin se 1500 ml vettä. Kannattaa olla makuuasennossa kyljellään kun laskee veden. Tämän jälkeen voikin sitten olla jo kiire vessaan, mutta hyvä olisi jos pystyisi hieman hieromaan vatsaa, jotta uloste/kuona-aineet lähtevät liikkeelle suolistossa. Aika ällöä koko toimenpide, mutta lopputuloksena on hyvä olo ja paaston aikana välttyy suuremmilta päänsäryiltä. Työkaverini käyttää suolen tyh

jennystä vedellä myös migreenin hoitoon ja kuulemma toimii... Suolen tyhjennystä ei kuitenkaan kannata tehdä liian usein ja kannattaa syösä kevyemmin jo pari päivää ennen tyhjennystä.

No mutta tällä "ihanalla" operaatiolla aloitan tämän laihdutuskuurini. Paastolla toivon saavani vatsalaukkua hieman pienemmäksi ja viidessä päivässä pahimmat suolaisen ja rasvaisen ruuan himot menevät ohi, ainakin aiemmin on näin käynyt. Paasto on niinkuin uusi alku, josta voi sitten jatkaa. Pitää vaan pitää itsensä lujana ettei myöhemmin repsahda ahmimaan :(

Eli nyt totuudenhetki. Kipaisen punnitsemassa itseni nyt... Hups! Eli aloituspainoni on 83,1 kg. Apua! Lisään tänne lisäksi kuvan itsestäni ensimmäisenä päivänä, älä järkyty! Kuvan lisääminen on minulle iso juttu ja toivon sen motivoivan itseäni onnistumaan.

Muuten tarkoitukseni on onnistua laihdutuksessa syömällä kevyemmin/terveellisemmin ja liikkumalla enemmin. Minulle syöminen on lohdutus ja ainoa ystäväni ja rakastan suolaisia ja rasvaisia ruokia. Kuten sipsejä, pitsaa, lasagnea yms. Lisäksi limsat ovat minulle kuin huumetta, varsinkin cola-juomat. Saan niistä välillä jopa ihan vieroitusoireita, jos en saa niitä. Näistä on päästävä eroon!

2.1.2015 :( Elopainoa 83 kg :(

Alkuun

Kaikki luulevat, että lihava ihminen on vain laiska. On se ehkä sitäkin, mutta varmasti enimmäkseen lihomisen taustalla on ihan jotain muuta. Asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia.

Seuraavaksi kerron oman tarinani ja toivottavasti vielä sen jälkeen jaksat lukea taistelustani kilojen karistamiseksi kevään 2015 aikana. Haluan todella saada elämäni takaisin ja elää terveenä loppuelämäni. Tarkoituksenani on karistaa 20kiloa toukokuun puoliväliin mennessä. En tahdo elää enää yhtään kesää (tai talveakaan) neljän seinän sisällä, siksi etten kehtaa mennä ulos tai en mahdu vaatteisiini kun olen niin lihava. Ainakin viimeiset viisi vuotta olen elänyt vankina kotonani, ainoana sosiaalisena ympäristönä työyhteisö. Ainoa syy tähän on ollut se että minusta, ennen niin hoikasta ja urheilullisesta naisesta, on tullut lihava, masentunut ja itsesäälissä elävä yli kolmekymppinen. Elämä on tavallaan ollut pysähdyksissä jo pitkään.

Mutta aloitetaan alusta, jotta päästään tähän hetkeen ja siihen miksi elämäni on nyt tässä pisteessä.

1. LAPSUUS

Synnyin 80-luvun alussa esikoiseksi tavalliseen suomalaiseen perheeseen. Minulla oli hyvät ja rakastavat vanhemmat ja asuimme elämäni ensimmäiset neljä vuotta rivitalossa, kuitenkin lähes maaseudulla. Olin poikamainen pellavapäinen tyttö. Hiukseni ohuet ja hennot ja pitkistä hiuksista oli minun turha edes haaveilla. No ei se minua haitannut, minua ei yhtään haitannut, että kuljin lappuhaalareissa pihalla ja leikin lähes ainoastaan poikien kanssa. Mekkoa käytin vain kun oli pakko. Iskän kanssa käytiin autoilemassa ja kalassa. Naapurit luulivatkin pitkään, että olin poika. Vaikka itse en sitä kyllä näin jälkikäteen voi ymmärtää, koska kasvoiltani olin kyllä ihan sievän pikkutytön näköinen. Jo tuolloin olin hieman hiljainen ja viihdyin paljon omissa oloissani. Mutta temperamenttia ja omaa tahtoa löytyi. Olin silloin jo hieman pyöreä, tai no en ehkä pyöreäkään, mutta en mikään hentoinen keijukainen. Ruoka maistui ja lautasen söin aina tyhjäksi. Mutta siis ihan normaalipainoinen olin kuitenkin, mutta en hentoinen ruumiinrakenteeltani.

Kun olin kolmen vanha, minulle syntyi pikkuveli ja pian sen jälkeen muutimme isäni lapsuuden maisemiin ja omakotitaloon, lähelle mummoa ja pappaa. Äitini teki perhepäivähoitajan töitä kotona joten leikkikavereita oli aina kotona. Itse en ikinä käynyt hoidossa, ainoastaan kerhossa. Kotona olin ihan normaali lapsi, mutta kerhossa ja muualla vieraassa paikassa, olin todella ujo ja hiljainen. Olin myös hieman pullukka, mutta en edelleenkään ylipainoinen. Jo ennen kouluikää minua kiusattiin hiljaisuuteni ja ujouteni takia. Naapurin samanikäinen tyttö (olkoon nyt vaikka nimeltään Maija) oli kaikista pahin, vaikka olikin minun kaverini ja leikimme lähes päivittäin. Mutta hän saattoi lyödä minua syyttä suotta ja määräili aina mitä leikittiin yms. Opin olemaan varovainen hänen kanssaan ja kilttinä otin vastaan kaikki hänen kiusaamisensa ja nieleskelin kerta toisensa jälkeen kyyneleitä. Vanhempani eivät kai oikein ymmärtäneet kuinka paljon tuo tyttö kiusasi ja ilkeili minulle. Naapurin tytöllä oli mm. paksut pitkät hiukset ja hän aina ilkkui minun onnettomille hiuksilleni. Hän varasteli minulta uusia vaatteita ja rikkoi tavaroitani (kateuttaan kai). Onneksi minulla oli myös pari muutakin kaveria, jotka eivät kiusanneet.

Pääasiassa lapsuuteni oli kuitenkin ihan hyvä, ainakin silloin kun sain olla yksin ilman että kukaan kiusasi tms. Minulla oli kuitenkin hyvä koti ja ulkoiset puitteet kunnossa. Vaikka välillä pieni tyttö oli todella hajalla ja peloissaan.

2. KOULUAIKA

Koko ala-asteen kävin koulua pienessä maalaiskoulussa, kaksi luokka opiskeli aina yhdessä ja opettajiakin oli vain kolme. Koulumatkat kuljin tuon naapurin tytön kanssa, jota nyt kutsukaamme vaikka Maijaksi edelleen. Painajaiseni alkoi jo ensimmäisellä luokalla. Olin ujo, hiljainen ja edelleen hieman pyöreä tyttö. Olin aina kiltti kaikille, mutta silti tuntui, etten kelvannut kenellekään. Maija kiusasi minua päivittäin ja sai muutkin mukaan kiusaamiseeni. Onneksi luokallamme oli myös paljon kivoja oppilaita (poikia kaikki), joiden kanssa saatoin leikkiä. Päivittäin sain kuulla Maijalta ja osalta rinnakkaisluokan (2.luokan) tytöiltä kuinka ruma ja lihava olin, eihän minulle edes ollut kunnolla hiuksiakaan. Vaikka vanhoja kuvia katsellessani olen kyllä nätti pikkutyttö. Maija haukkui aina uudet vaatteeni rumiksi, välillä löi minua suuttuessaan. Kestin päivät pitkät hammasta purren. Vetäydyin aina vain enemmin itseeni. Olin aina viimeinen joka valittiin liikuntatunneilla joukkueisiin, vaikka osasin pelata ja urheilla paremmin kuin muut. Minusta tuli arka ja kyyneleet tulivat silmiin kun vähänkin jouduin huomion keskipisteeksi. Kotona ihmeteltiin, miksen leiki luokkatovereideni kanssa vapaa-ajalla, jopa oltiin vihaisia kun olen niin yksin ja arka. Tuolloin mietin ensimmäisen kerran itsemurhaa ja rukoilin jumalaa hakemaan minut pois täältä. Ainoa syy miksen tehnyt mitään oli se, etten tahtonut pahoittaa vanhempieni mieltä. Ja ikää minulla oli tuolloin seitsemän tai kahdeksan vuotta. Päiväni olivat tuollaisia ensimmäiset kolme kouluvuotta. Kesälomat olivat pelastus, koska silloin sai olla rauhassa kotona, eikä muiden kiusattavana koulussa. Leikin lähes ainoastaan hoitolasten tai pikkuveljeni kanssa.

Olin kymmenen vanha kun aloitin ihan oman harrastuksen, kilpauinnin. Ja olin ihan hyvä siinä, sain kavereita sitä kautta ja itsetuntoni kohosi jonkin verran. Mutta edelleen kiusaaminen jatkui, varsinkin Maijan suunnalta. Viidennellä luokalla olin hyvä uimari ja kävin paljon kilpailuissa. Harjoittelin lähes joka päivä. Hoikistuin hieman, mutta kuten jokainen tietää uimareilla on lihasmassaa, joten edelleenkään en ollut mikään keijukainen. Uinnissa olin kuitenkin hyvä, jopa muutaman sm-mitalin sain. Aloin pärjätä myös koulumme urheilukilpailuissa, mutta se taas teki muut kateellisiksi ja kiusaaminen jatkui, jopa myös opettajien puolelta. Muistan kun voitin eräät koulun maastojuoksukisat ja voitin samalla myös koulumme ns. suositut oppilaat, jotka harrastivat yleisurheilua paikallisessa seurassa. Silloin opettajakin ihmetteli palkintojen jaossa, että olikohan ajanotossa sattunut virhe kun minä olin voittanut, vaikka olin tällainen pullukka. Muistan kuinka se sattui ja menin sen jälkeen metsään itkemään, miksen ikinä kelvannut…

Kuudennella luokalla kaikki kuitenkin muuttui. Itsetuntoni tai oikeastaan vihani oli kasvanut, minulle ei enää ryppyiltäisi. Maijakin oli minulle ystävällinen, koska nyt olin ainoa samanikäinen tyttö ja muut kiusaajat olivat siirtyneet ylä-asteelle. Uinti ja urheilu täytti elämäni. Lähes kaiken vapaa-aikani vietin uimahallissa, usein myös yksin. Myös pojat astuivat kuvaan mukaan ja minulla oli paljon ihailijoita. Olinhan urheilullinen ja ihan kivannäköinen tyttö.

3. YLÄ-ASTE

Ylä-asteelle mentäessä Maija löysi taas uusia kavereita ja kiusaamiseni jatkui. Olin taas hiljainen ja outo tyttö. En polttanut tupakkaa, enkä lintsannut koulusta. Vanhempani kielsivät minulta lähes kaikki kaverit, joten jäin ulkopuoliseksi kaikesta. Ja koska asuin monen kilometrin päässä ns. keskustasta en saanut edes lähteä kavereideni luo. Elin kuin sumussa koulupäivät. En välttämättä puhunut koko päivänä kenellekään ja jos avasin suuni, alkoivat muuta aina kiusata. Minulla ei ollut uusimpia muotivaatteita, en oikeastaan niitä edes kaivannut. Oli minulla myös kavereita, mutta hekin olivat niitä outoja ja kiusattuja. Jossain vaiheessa ylä-astetta lopetin uimisen, koska minua kiusattiin leveiden hartioideni vuoksi ja paksujen reisieni vuoksi. No reidet olivat ihan lihasta päivittäisestä kilometrien uimisesta. Kävin silti päivittäin uimahallissa, koska rakastin uimista ja tunnelmaa hallissa yms.

Aloin olla tosi sulkeutunut ja ahdistuin heti jos piti puhua muiden kuulleen. Änkytin ja aloin itkemään ja ääni värisemään pienestäkin asiasta. Ja sitä ei auttanut päivittäinen kiusaaminen ja minulle naureskelu. Olin taas se, jota kukaan ei halunnut liikuntatunneilla mukaan joukkueeseen. Vaikka olin todella hyvä urheilussa. Koulumenestykseni laski, en jaksanut opiskella, elämä oli rankkaa. Illat istuin kotona omissa oloissani ja aloin lihomaan. Edelleenkään en ollut lihava, mutta painoin 60kiloa ja pituutta oli vain se 157cm. Mutta oli muille kuitenkin lihava ja minua kiusattiin sen takia. En enää juurikaan välittänyt itsestäni, en välittänyt oliko hiukseni likaiset vai puhtaat. Itsemurha-ajatukset olivat päivittäisiä ja se viha, mitä tunsin kiusaajiani kohtaan, oli niin suurta ettei sitä enää voi käsittää. Se viha ei kyllä laannu koskaan. Mikä oikeus kenelläkään on pilata toisen elämää?

Ylä-aste ajasta ei siis jäänyt mitään kivoja muistoja. Oli aivan upeaa päästä pois ja jatkamaan opiskeluja ja pois peruskoulusta.

4. KAUPPIS

Kauppikseen mennessäni olin täynnä intoa aloittamaan uutta elämää. Olin laihduttanut kesällä ja painoin vain 55kiloa. Luokallani oli tosi kivoja ihmisiä ja ystävystyin nopeasti. Mutta edelleen olin hiljainen ja ujo vaikka kuinka lupasin itselleni ryhdistäytyä. No mutta se ei uusia luokkatovereitani haitannut. Joskus he kyllä kyselivät, miksen juurikaan puhu. Vastasin vain että, ei ole mitään sanottavaa. Ja se riitti ja silti olin aina tervetullut heidän seuraansa.

Kaikki tuntui olevan hyvin. Olin koulun näteimpiä tyttöjä ja pojat ilmaisivat kiinnostustaan. Aloin käydä treffeillä ja viikonloppuisin muutenkin ulkona. Vanhemmilleni se ei oikein sopinut, mutta en enää välittänyt.

Mutta ei, kaikki ei ollutkaan enää hyvin. Laihdutin koko ajan, hain laihuudella hyväksyntää. Painoni tippui ja jonkin ajan kuluttua painoin 35-38kiloa ja pituutta oli se 157cm. Kävin lenkillä kuin hullu ja söin todella vähän, joskus saatoin olla monta päivää syömättä, join vain vähän mehua. Kukaan ei kiinnittänyt asiaan huomiota. Jäin kiinni laihuuteen ja koin syyllisyyttä jokaisesta suupalasta. Paino jojoili aina välillä, mutta pysyin alle 55 kiloisena koko kauppisaikani.

Aloin myös ryypätä ja pyöriä poikien kanssa. Jouduin pari kertaa putkaan, varastelin ja olin nenäkäs ja itsekäs. En enää ikinä halunnut olla huono ja heikko. Olin kaunis ja seksikäs ja en oikeastaan välittänyt mitä pojat tekivät minulle tai mitä muut ajattelivat. Näin jälkikäteen voin sanoa olleeni aika kevytkenkäinen ja aloin olemaan jopa väkivaltainen (varsinkin humalassa). Mutta sisältä olin edelleen se pahoin kiusattu pikkutyttö, joka haki koko ajan hyväksyntää. Olin helppo kohde ihmisille hyväksikäyttää. 

5. NUORUUS

Kauppiksesta päästyäni tuntui, että elämä oli edessä. Tapasin pian erään pojan jonka kanssa muutin yhteen. Olin ihan korviani myöten rakastunut. Menimme pian kihloihin ja muutin toiselle paikkakunnalle. Sitä vaan en tiennyt, että poika petti minua koko ajan ja valehteli kaikesta. Minulta hän kielsi ystävät ja ulkonakäymisen yms. Kävin vain töissä ja sitten muuten olin hänen kanssaan. Luulin että hän rakasti minua. Hän kyllä kävi kavereidensa kanssa missä vaan ja työpäivänsä venyivät. Kuvaan astui myös väkivalta ja hän alkoi käyttää huumeita ja hormooneita. Jokaisen lyönnin jälkeen syytin itseäni, olinhan ollut myöhässä töistä tullessani kotiin. Ehkä katsoin jotakin miestä kassajonossa, josta hän sai syyn suuttua. Hänen pettämisensä paljastui osin ja annoin anteeksi. Hän lupasi parantaa tapansa, mutta myöhemmin kuulin että hän petti minua taas (ja aiemminkin naisia oli ollut paljon) ja valehteli lähes kaikesta. Jopa meidän yhteiseen kotiin hän oli tuonut panojaan ja silloin selvisi syy jatkuvaan lakanoiden pesuunkin ja siihen että yhteiset kuvamme löytyivät usein väärinpäin käännettyinä tai jostakin piilotettuina. Kun hän jäi kiinni kaikesta pettämisestään ja valehtelusta, ei hän edes pyytänyt anteeksi. Naureskeli vain että oli pettänyt minua varmaan 200 naisen kanssa. Kaikkein nöyryyttävintä oli se, että muut kaveripiiristämme tuntuivat tietäneen asiat koko ajan, kukaan ei vaan sanonut minulle mitään. 

Olimme olleet yhdessä viisi vuotta. Koko maailmani romahti, kuinka kukaan voi loukata toista näin. En varmaan ikinä toipuisi tuosta. En nukkunut moneen yöhön, laihduin kahdessa viikossa kymmenen kiloa. Muutin pois, kaikki yhteinen jäi yhteiseen asuntoomme. Minulle jäi koira. Nukuin paljaalla lattialla ensimmäiset yöt ja olin ihan hajalla. En ikinä enää pystyisi luottamaan kehenkään. Eksäni koira jäi luokseni asumaan, koska eksäni oli sitä jo aiemmin kohdellut huonosti tai laiminlyönyt lenkitykset yms. Koira vaan oli erittäin eroahdistunut koko elämänsä ja siihen ei auttanut mikään. Elin siitä lähin koiralleni. Se oli aina mukanani ja jos se jäi kotiin, se pissaili. En itse päässyt minneen, koska en voinut koiraa jättää kovin pitkäksi aikaa. Eksäni ei välittänyt, hän jatkoi nappikkauppojaan ja juhli ja iski naisia. Mutta eromme syyksi hän kertoi kaupungilla, että olin huora ja olin yrittänyt iskeä kaikkia hänen kavereitaan. Ja pikkukaupungissa sana levisi nopeasti ja minulle huudeltiin kaupungilla ja varsinkin naispuoliset ihmiset olivat kovin julmia. Itse en siis pettänyt häntä kertaakaan.

Aikaa kului ja huomasin, että illat kuluivat syöden ja kotona ollen. kävin vain koiran kanssa lenkillä ja töissä. Aloin lihoa. Välissä opiskelin ja se oli tosi rankka kausi, koska kävin myös töissä. Palkitsin itseäni syömällä. Vuosia kului. Ja huomasin, että aloin ahmia. Saatoin syödä ihan älyttömästi ruokaa ja sitten söin ulostuslääkkeitä suuria annoksia, jotta sain kaiken ulos. Tämä toistui joka ilta. Enää aineenvaihduntani ei toimi kunnolla. Ulostuslääkkeet saivat elimistöni voimaan todella pahoin, verta valui peräsuolesta päivittäin, tableteista tuli kramppeja ja tuskan hiki valui kun niitä oli ottanut. Lihoin silti koko ajan. Lihomisen vuoksi en enää kehdannut käydä kavereiden kanssa missään tai iltaisin baareissa yms. Lihoin vain lihomistani. Meni päiviä etten jaksanut nousta sängystä, meni itse asiassa välillä viikkojakin noin.

6. TÄHÄN ON TULTU

Nyt voin ehkä henkisesti huonommin. Teen vuorotyötä ja asun yksin. Ahmin edelleen silloin tällöin, mutta se jotenkin ehkä hallinnassa. Olen laihdutuskuurilla koko ajan, mutta en laihdu. Pidän samoja teltan kokoisia vaatteita vuodesta toiseen. Kaappi olisi täynnä ihania mekkoja, mutta ei mahdu päälle. En harrasta mitään, minulla ei ole ystäviä ja olen viime aikoina ollut todella masentunut. Väsynyt ja mikään ei huvita. Olen kaiken aikaa yksin kotona, koska en kehtaa liikkua ulkona kun olen niin lihava. Lohdutan itseäni ruualla. 

Niin ja se paino... Painan nykyään siis 82 kiloa ja pituutta se 157 cm. Joten laihdutettavaa on n. 30 kiloa.

Mutta nyt on pakko tehdä jotain. Haluan elämäni takaisin. Haluan näyttää hyvältä. Haluan olla terve ja jaksaa tehdä asioita. Haluan pukeutua niin kuin haluan, en vain niihin vaatteisin jotka mahtuvat päälle. Haluan olla oma itseni.